mennessä POW Finland | helmi 1, 2016 | Yleinen
Vietin viime vuoden lopulla 7 viikkoa kokeillen vegaaniruokavaliota. Olin miettinyt jo vuoden verran uskaltaisinko kokeilla tuota hiukan jopa hurjalta kuulostavaa ruokavaliota, mutta nyt keräsin rohkeutta ja jätin kauppalistalta lihat, kalat, maitotuotteet, kananmunat...
mennessä POW Finland | tammi 7, 2016 | Yleinen
Usein asioita, jotka ovat itsestäänselvyyksiä ja joita ei osata arvostaa ennen kuin ne ovat poissa. Terveys, työ, ihmissuhteet. Ja lumi. Etenkään Etelä-Suomessa lumi ei ole enää mikään varma asia, joten kun lunta on lähettyvillä, on se juhlan paikka ja party on. Lumi...
mennessä POW Finland | joulu 29, 2015 | Yleinen
Näin joulun ajan herkuttelujen jälkeen on hyvä hetki miettiä ruokavalionsa ilmastovaikutuksia. Tee uuden vuoden lupaus ruokavaliosi muuttamisesta ilmastomyönteisemmäksi. Ruoan osuus kulutuksen ilmastovaikutuksista on suunnilleen yhtä suuri kuin liikenteen tai...
mennessä POW Finland | joulu 21, 2015 | Yleinen
Protect Our Winters Finlandin ensimmäinen toimintavuosi on ollut aivan huikea. Iso kiitos siitä kaikille POW Finlandin aktiiveille, lähettiläille, yhteistyökumppaneille ja ennen kaikkea suomalaiselle talviurheilukansalle, joka on ottanut viestimme talvien...
mennessä POW Finland | joulu 12, 2015 | Yleinen
Pariisissa lauantaina 12. joulukuuta päättyneessä kokouksessa sovittiin uudesta maailmanlaajuisesta ilmastosopimuksesta ja entistä tiukemmasta tavoitteesta rajoittaa ilmaston lämpenemistä. Suomalaiset ympäristö- ja kehitysjärjestöt vaativat Suomelta ja EU:lta...