Hiihtoliitosta yksi POW Finlandin päätukija
Tiedote 9.6.2016
Suomen Hiihtoliitto liittyy POW – Protect Our Winters -ilmastoliikkeen tukijoihin. Maailmanlaajuinen liike pyrkii toimillaan ja työllään pelastamaan tulevat talvet ja säilyttämään niiden lumivarmuuden. Hiihtoliitosta tulee ensimmäinen POW-liikettä tukeva pohjoismaisten lajien organisaatio.
Lumilajien harrastuneisuuden ja sitä kautta myös huippu-urheilun turvaaminen on Hiihtoliitolle elintärkeää. POWin tukijana Hiihtoliitto haluaa nostaa esiin sille tärkeän sanoman lajien jatkuvuuden turvaamiseksi.
”Lumiset talvet ovat tietysti lajiemme elinehto. Haluamme olla mukana tukemassa POWin viestiä siitä, että lumisuus ei ole itsestäänselvyys. Emme voi vain ”kuluttaa” lunta, vaan toimintamme on oltava ympäristövastuullista ja tuettava kestävää kehitystä lajiemme tulevaisuuden vuoksi”, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala sanoo.
Huippu-urheiluvaikuttamisen ohella Hiihtoliiton ja POWin välinen yhteistyö ulottuu monelle tasolle. Lumettomien talvien haasteet ulottuvat harrastusta aloittaviin lapsiin, joita kannustetaan kokeilemaan lumilajeja muun muassa Lasten Lumipäivillä. Hiihtoliiton ja POWin välinen yhteistyö on luonnollista ja tarjoaa molemminpuolisia vaikuttamisväyliä niin yksittäisten ihmisten kuin yhteisöjenkin ilmastovaikutuksista.
Hiihtoliiton rooli merkittävänä talviurheiluorganisaationa tukee POWin tavoitetta hyvin.
”POW haluaa aktivoida kaikki lunta ja talviurheilua rakastavat suomalaiset tekemään ilmastonmuutokseen vaikuttavia päätöksiä päivittäisessä elämässään sekä vaikuttamaan yhteiskunnassa laajemmin. Yhdessä Hiihtoliiton kanssa voimme tavoittaa kymmeniätuhansia talvilajien ystäviä” sanoo Protect Our Winters Finlandin puheenjohtaja Niklas Kaskeala.
Hiihdon maajoukkueurheilijat Aino-Kaisa Saarinen ja Martti Jylhä toimivat jo Protect Our Winters -liikkeen lähettiläinä. Yhteisenä tavoitteena yhteisöt näkevät uusien urheilijalähettiläiden mukaantulon.
Ympäristöarvojen ja -tekojen puolestapuhuja Martti Jylhä haluaa lähettiläänä myös toimia arvojensa mukaisesti. Jylhä on lähettiläskollegoiden kanssa organisoinut POW-tempauksen Rovaniemelle 18.6.2016 Rovakadun Markkinoiden yhteyteen. Tempauksessa urheilijalähettiläät ovat lahjottaneet tarvitsemattomia urheiluvälineitään huutokauppaan, jonka tuotto ohjataan POWin ilmastotyöhön.
Lisää Suomen Hiihtoliitosta www.hiihtoliitto.fi
Lisätietoja Rovakadun Markkinoiden tempauksesta sekä huudettavat kohteet https://www.facebook.com/events/141276279623110/