Urheilijana ilmastotyön eturintamassa – Kelkkahiihtäjä Sini Pyy

Puolen vuoden ensipuraisu yhteisömanagerin roolissa työskentelystä POW:illa on takana, ja jo nyt tiedän, että olen löytänyt paikkani. Oman arvomaailman kanssa yhtenevä työpaikka tekee työstä mielekästä, ja tunnen ylpeyttä voidessani kertoa, missä työskentelen.

POW:in yhteisömanagerin roolin lisäksi olen hiihtäjä. Sellaiseksi olen itseni identifioinut niin kauan kuin muistan – aina Sodankylän Kommattivaaran torstaisin hiihdetyistä tupla-hiihdoista Paralympialaisten starttiviivalle asti. Lukioikäisenä pertsa ja vapaa muuttuivat parapuolen kelkkahiihdoksi, mutta ydin pysyi samana. Kunhan lunta riittää, pakkanen nipistelee poskia ja hengitys höyryää, löydän onneni helposti olin sitten kotona Rovaniemellä tai Kanadassa vuorijonon juurella. Koen olevani etuoikeutettu, sillä olen saanut urheilla ammattimaisesti jo vuosia, keräten vyölleni uskomattomia kokemuksia ja oppeja.

Urani aikana olen kuitenkin herännyt oman elämäntapani ja arkeni vaikutuksiin luontoon ja maailmaan ympärilläni.

Huoli ilmastonmuutoksen vaikutuksista urheiluun ja talviin on kulkenut mukanani lyhenevän talven realiteettina ja keinolumella hiihdettyjen kisojen järjettömyytenä. Olen ymmärtänyt, että oma elämäntyylini urheilijana on osa ongelmaa. Olen kokenut usein huonoa omaatuntoa urheilijuudesta ja sen tuomista valinnoista ekologisesta näkökulmasta, sillä koen, että joudun muutenkin arjessani elämään vähemmän kestävästi kuin haluaisin.

Usein puhutaan arjen pienistä teoista, mutta juuri ne olen vammaisena ihmisenä kokenut suhteellisen vaikeaksi. Esimerkiksi liikenteen osalta työmatkapyöräily ei pyörätuolinkäyttäjälle ole vaihtoehto, eikä usein julkinen liikennekään. Erityisesti talvella oman auton käyttö lisääntyy paljon, ja auto on pyörätuolinkäyttäjälle ehkä suurin itsenäisen elämän mahdollistava apuväline pyörätuolin jälkeen.

On kuitenkin fakta, että luopumisen, soveltamisen ja kompromissien opettelu tulee vastaan jokaiselle lähitulevaisuudessa, ja kehotankin suhtautumaan siihen mielenkiintoisena haasteena pakon tai pelotteen sijaan.

Vammautumisen jälkeen totuin siihen, että moni itsestäänselvyytenä pitämäni asia vaatisikin nykyään joustamista, suunnitelmallisuutta tai luopumista. Aluksi luopuminen tuntui vaikealta, sillä yhteiskunnassamme kerrotaan jatkuvasti kaiken olevan mahdollista, ja kuinka jokainen ansaitsee haluamansa. Loputtomat mahdollisuudet ja jatkuva kehityksen, kasvun ja kuluttamisen kulttuuri ei vahvista ajatusta luopumisesta tavoittelemisen arvoisena asiana.

Saavutetuista eduista ja etuoikeuksista luopuminen on vaikeaa, vaikka ymmärtäisikin sen olevan osa yhteistä hyvää. Lentomatkustaminen, ylikulutus ja lihansyönti on helppo perustella itselleen vain katselemalla ympärilleen muiden tehdessä samaa, ja niistä luopuminen tai niiden vähentäminen voi tuntua ylivoimaiselta tehtävältä. 

EHKÄ LUOPUMINEN EI OLEKAAN LUOVUTTAMISTA

On kuitenkin fakta, että luopumisen, soveltamisen ja kompromissien opettelu tulee vastaan jokaiselle lähitulevaisuudessa, ja kehotankin suhtautumaan siihen mielenkiintoisena haasteena pakon tai pelotteen sijaan.

SUHTAUTUMISTAVAN MUUTOKSELLA ILMASTONMUUTOKSEN VAATIMIEN ELÄMÄNTAVAN MUUTOSTEN HYVÄKSYMINEN VOI OLLA HELPOMPAA .

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat haastamaan meitä jokaista ennennäkemättömällä tavalla, ja näihin haasteisiin vastatessamme meillä voi olla paljon opittavaa ihmisiltä, jotka ovat kohdanneet vastaavanlaisia tilanteita ennekin. Yksilön kohdalla kyse on kuitenkin oman arjen suhteuttamisesta ja järkevistä jokapäiväisistä valinnoista, resilienssistä tuntemattoman edessä.

Urheilijana kehityksen eturintamassa

Urheilijana koen velvollisuudekseni puhua oman arkeni ilmastovaikutuksista ja näyttää hyvää esimerkkiä omalla toiminnallani. Uskon, että työskentely POW:illa antaa yhä enemmän varmuutta ja tietopohjaa, jotta jatkossa järkevien valintojen sekä niistä kertomisen kynnys madaltuu. Urheilun rooli on paljon kilpailumenestystä suurempi, ja toivoisinkin näkeväni myös muilta urheilijoilta enemmän puhetta ja pohdintaa eettisten asioiden ympäriltä. 

Urheilulla on potentiaalia muuttua ongelmasta ratkaisuksi ottamalla käyttöön urheilun kansoja ja kulttuureita yhdistävän voiman myös ilmastoasioiden edistämisessä.

Kukaan meistä ei elä yksilöllisyyden tyhjiössä, jossa omat teot vaikuttavat vain omaan arkeesi ja tulevaisuuteesi, vaan olemme jokainen osa suurempaa, muiden elämänmuotojen kanssa muodostettua ekosysteemiä, jonka ylläpito on meidän jokaisen vastuulla. Kun ilmastotyötä aktiivisesti tekevien urheilijoiden määrä kasvaa yksittäisistä urheilijoista enemmistöön, on myös urheilukulttuurin muututtava kehityksen vanavedessä. Totuus kuitenkin on, etten minä, sinä tai edes Taylor Swift elä tyhjiössä, joissa omilla teoilla ei olisi kokonaisuuteen vaikutusta. Hyväksytään siis luopumisen tarpeellisuus ja nautitaan sen tuomasta vapaudesta. 

PS. Vinkkejä vähäpäästöisempään liikkumiseen ja matkustamiseen löytyy POWin  #liikufiksummin sivustolta. Kannattaa tutustua!

#LIIKUFIKSUMMIN sivustoon tästä!

Lue lisää blogista: