Suomen Hiihtoliitto, valitse kumppanisi aidosti talvien ja nuorten hiihtäjien kestävän tulevaisuuden puolesta

Suomen hiihtoliitto, sano ei fossiiliyhtiöiden urheilupesulle

Suomen Hiihtoliitto ilmoitti viime viikolla jatkavansa yhteistyötä energiayhtiö St1:n kanssa. Päätöksen myötä fossiiliyhtiö säilyy myös jatkossa Suomen maastohiihdon pääsponsorina.

Protect Our Winters Finland pitää päätöstä erittäin valitettavana.

Hiihto on yksi niistä urheilulajeista, joka kärsii ilmastonmuutoksesta kaikkein suorimmin. Lumivarmuus heikkenee, kilpailukausia joudutaan lyhentämään ja harjoitteluolosuhteet muuttuvat epävarmemmiksi.

Hiihdolla ja muilla talvilajeilla olisi siksi erityinen syy toimia suunnannäyttäjinä ilmastovastuussa.

Suomen Hiihtoliitto toteaa itse vastuullisuuslinjauksissaan, että:

“Vastuullisuuden eri näkökulmat ohjaavat päätöksentekoamme sekä arkipäiväistä toimintaamme. Kannamme huolta lumilajien turvallisesta tulevaisuudesta.”

St1:n omien raporttien mukaan yhtiön arvoketjun päästöt ovat noin 15 miljoonaa tonnia CO₂-ekvivalenttia vuodessa. Vertailun vuoksi koko Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat noin 39 miljoonaa tonnia vuodessa. Lisäksi yhtiön myynnistä vain noin 14 prosenttia on uusiutuvaa energiaa, kun taas noin 86 prosenttia perustuu edelleen fossiilisiin polttoaineisiin.

Näiden lukujen valossa St1 on edelleen selvästi fossiilisiin polttoaineisiin nojaava energiayhtiö.

Kun tällainen yritys toimii talvilajin pääsponsorina, syntyy väistämättä vakava arvoristiriita. Samalla yritykselle tarjoutuu mahdollisuus niin sanottuun urheilupesuun: urheilun positiivisen mielikuvan hyödyntämiseen oman maineen parantamiseksi.

Tilanne on erityisen irvokas, kun tarkastellaan uuden yhteistyösopimuksen viestintää.

Hiihtoliitto korostaa tiedotteessaan, että kumppanuuden keskiössä on tulevaisuus ja nuorten kehittäminen. Sopimuksen myötä St1 on mukana tukemassa nuorten valmennusjärjestelmää ja nuorten maajoukkue jatkaa toimintaansa “St1-ryhmänä”.

Nuorten urheilijoiden tukeminen on tärkeää ja arvokasta.

Samalla St1:n ydinliiketoiminta – fossiilisten polttoaineiden myynti – kiihdyttää ilmastonmuutosta, joka uhkaa suoraan hiihdon tulevaisuutta.

Toisin sanoen sama yritys, jonka liiketoiminta heikentää lumivarmuutta ja talvien edellytyksiä, esiintyy nyt nuorten hiihtäjien tulevaisuuden rakentajana.

Tätä ristiriitaa on vaikea sulattaa.

Protect Our Winters Finland ry toimii talviurheilu- ja ulkoiluyhteisön äänenkantajana ilmastokriisin hillinnässä. Hiihtoliiton ja St1-yhtiön välisen kumppanuuden jatkaminen tuntuu märältä rätiltä kaikkien niiden kasvoille, jotka talviurheilu- ja ulkoiluyhteisössä tekevät työtä sen eteen, että hiihtolajeilla olisi tulevaisuus ilmastokriisin aikakaudella: urheilijoille, valmentajille, seuroille, tapahtumajärjestäjille ja lukemattomille harrastajille.

Talviurheilun tulevaisuus riippuu lumesta ja kylmistä talvista. Siksi talvilajien tulisi olla ensimmäisten joukossa katkaisemassa siteitä fossiiliteollisuuteen – ei vahvistamassa niitä.

Kannustamme Suomen Hiihtoliittoa arvioimaan päätöstään uudelleen.

Olemme mielellämme valmiita keskustelemaan Hiihtoliiton kanssa siitä, miten se voi yhdessä urheiluyhteisön ja yritysten kanssa edistää ratkaisuja, jotka tukevat aidosti hiihtolajien kestävää tulevaisuutta.

Protect Our Winters Finland ry

Protect Our Winters Finland

Protect Our Winters Finland

Protect Our Winters Finland on talvien ystävien ilmastojärjestö. Aktivoimme talvilajien harrastajia sekä urheilu-, liikunta- ja matkailualan yrityksiä ja yhteisöjä hillitsemään ilmastonmuutosta ja toimimaan meille rakkaiden asioiden – talvikulttuurin, harrastusten sekä elinkelpoisen planeetan puolesta. Vaikutamme yksilöihin, yhteiskuntaan, politiikkaan ja kulttuuriin ilmastokriisin hillitsemiseksi Suomessa, Euroopassa ja globaalisti.

protectourwinters.fi

Liity jäseneksi

Jäsenmaksujen ja kannatusjäsenmaksujen avulla Protect Our Winters Finland järjestää kampanjoita ja tapahtumia, viestii ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista talvilajien harrastamiseen sekä vaikuttaa päättäjiin ja alan yrityksiin.

Protect Our Winters Finland Ry rahankeräyslupa nro RA/2021/1243.
Lahjoituksen toiminnan tukemiseksi voi tehdä rahankeräystilille: FI0457800720607915. Lue lisää lahjoitusmahdollisuuksista.

 

Liity jäseneksi

Kirjaudu jäsensivuille

Kauppa

Mitä teemme

Yhteisö

Kansainvälinen POW

Ota yhteyttä

info@protectourwinters.fi

Ota yhteyttä

Tilaa uutiskirje

© Copyright Protect Our Winters 2022
Privacy PolicyTerms of Use