LUPAUS TALVELLE ON ENNEN KAIKKEA LUPAUS TOIMIA!
Yli 80% suomalaisista on huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta siitä huolimatta Suomen ilmastotavoitteet eivät monilta osin toteudu. Tarvitaan sekä rakenteellista muutosta että toimia jokaiselta yksilöltä, jotta riittävä muutospaine saadaan aikaan politiikkaan. Päättäjät kun tekevät juuri sellaista ilmastopolitiikkaa, jota heiltä vaaditaan. Mutta kuinka moni vaatii?
Päättäjät kun tekevät juuri sellaista ilmastopolitiikkaa, jota heiltä vaaditaan. Mutta kuinka moni vaatii?
Tänään 2.2. Lumen päivänä Protect Our Winters aloittaa #LupausTalvelle -kampanjan, jonka tavoitteena on kerätä vähintään 10 000 allekirjoitettua lupausta talvien puolesta eduskuntavaalien alla. Samaan aikaan keräämme myös eduskuntavaaliehdokkailta lupauksia, jotta äänestäminen talvien puolesta olisi mutkattomampaa. Lupausten avulla pyrimme osoittamaan eduskuntavaaliehdokkaille, että tekoja sekä päätöksiä talvien puolesta tarvitaan. Mitä enemmän lupauksia, sitä suurempi paine. Uskallammekin väittää, että lumisten talvien kannatus on suurempi kuin yhdenkään suomalaisen puolueen.
USKALLAMMEKIN VÄITTÄÄ, ETTÄ LUMISTEN TALVIEN KANNATUS ON SUUREMPI KUIN YHDENKÄÄN SUOMALAISEN PUOLUEEN.
Lupaus Talvelle on ennen kaikkea lupaus toimia! Se on lupaus tukea, kirittää sekä äänestää aidosti kunnianhimoisen ilmastopolitiikkan puolesta, mutta myös lupaus tarkastella ja muuttaa omia elintapoja ja toimintaa vastaamaan planetaarisia rajoja.
Suomessa on yhteensä yli miljoona aktiivisesti talviurheilua ja -liikuntaa harrastavaa. Tämän lisäksi joukkoon mahtuu suuri määrä talven ystäviä: heitä, jotka hymyilevät ensilumen nähdessään ja kirmaavat talven päivät lumisissa metsissä. Mutta myös niitä, joille talvet tuovat elinkeinon tai muodostavat kulttuurin.
Meillä ei ole varaa menettää talvia – ei lasten, luonnon, urheilun, kulttuurin, hyvinvoinnin eikä lumiriippuvaisten elinkeinojen, kuten matkailun vuoksi.