hankkeet ja projektit

Hankkeet ja projektit ovat merkittävässä roolissa toimintaamme. Tältä sivulta löydät yhteenvedon käynnissä olevista sekä toteutetuista projekteista.

Onko sinulla idea? Lähdemme mielellämme mukaan myös uusiin yhteistöihin. Ota siis rohkeasti yhteyttä meihin!

Käynnissä olevat hankkeet

5/2025-6/2027

Ilmastotietoista ohjausta

Yhteistyössä Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) ja Silta-valmennusyhdistyksen kanssa kehitämme Ilmastotietoista ohjausta -hankkeessa valmennusmallia, joka tukee nuorten ilmasto- ja ympäristötietoisuutta, työ- ja toimintakykyä sekä uskoa omaan tulevaisuuteensa. Kohderyhmänä ovat nuoret ja nuoret aikuiset, joilla on kasautuneita haasteita elämäntilanteessaan ja jotka haluavat vahvistaa omaa toimijuuttaan kestävyyshaasteiden keskellä.

Protect Our Winters Finlandin roolina on tuoda hankkeeseen ilmastovaikuttamisen ja viestinnän osaamista sekä kehittää ilmastotietoista uraohjausta. Toteutamme nuorille suunnattuja viestinnällisiä pilotteja, joissa harjoitellaan vaikuttamista, ilmastoaiheista sisällöntuotantoa ja omien näkökulmien esiintuomista. Osallistumme myös valmennusmallin kehittämiseen, ammattilaisten työpajoihin ja hankkeen viestintään.

Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR+, ja sen tavoitteena on tukea sekä nuoria että ohjauksen ammattilaisia ilmastotietoisten, toimijuutta vahvistavien työmenetelmien juurruttamisessa.

Lue lisää hankkeesta Silta-valmennustyhdistyksen sivulta.

3/2025-2/2026

Seurojen kestävä liikkuminen

Hankkeen tavoitteena on edistää lumiurheilun harrastajien kestävää liikkumista ja tarjota urheiluseuroille konkreettisia ratkaisuja ympäristöystävällisten matkaketjujen luomiseen. Hankkeen puitteissa kehitetään ja pilotoidaan viisaan harrastusliikkumisen suunnitelma vähintään kolmelle kaupunkikeskittymiin sijoittuneelle lumiurheiluseuralle.

Suunnitelmien tavoitteena on tarjota seuroille työkaluja, joiden avulla voidaan vähentää yksityisautoilua ja tukea siirtymistä vähäpäästöisiin kulkutapoihin. Hankkeessa tuotetaan lisäksi koulutusmateriaaleja, joiden avulla sekä osallistuville, että hankkeen viestinnän kohderyhminä toimiville urheiluseuroille tarjotaan konkreettista tukea kestävän liikkumisen edistämiseen. Hankkeen aikana toteutetaan myös kestävän seuraliikkumisen kampanja, jonka osana järjestetään kaikille seuroille avoin kilpailu, joka lisää tietoisuutta ja aktivoi harrastajia perheineen arjen liikkumisvalintojen muuttamiseen.

Hanketta rahoittaa Liikenne- ja viestintävirasto TRAFICOM. Hankkeessa kanssamme tekevät yhteistyötä Ounasvaaran Hiihtoseura, Lahden Hiihtoseura sekä Helsingin lumilautailijat.

2025

Suomesta urheilun hiilikädenjälkityön edelläkävijä

Hanke ”Suomesta urheilun hiilikädenjälkityön edelläkävijä” vastaa POW Finlandin SNOWSCAPE-hankkeessa havaittuun tarpeeseen: nuoret urheilijat haluavat vaikuttaa ilmastokysymyksiin, mutta kokevat puutteita tuessa ja konkreettisissa välineissä. Sosiaalinen media on muuttanut urheilijoiden roolia – heiltä odotetaan aktiivista viestintää ja osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Samalla ilmastonmuutoksen vaikutukset urheiluun konkretisoituvat yhä enemmän. Hanke tarjoaa nuorille urheilijoille koulutusta vaikuttajuudesta, tiedon erottelusta ja ilmastoviestinnästä, vahvistaen heidän kykyään toimia vastuullisina ja tietoisina esikuvina. Tulevaisuudessa hanke nähdään osana urheilijoiden kehityspolkua – vaikuttamisen, ilmastotietoisuuden ja kestävien arvojen tukijana uran aikana ja sen jälkeen.

Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Päättyneet hankkeet

2023-2025

snowscape

SNOWSCAPE on Protect Our Winters Finlandin (POW) johtama ja Euroopan unionin osarahoittama hanke, joka toteutettiin elokuun 2023 ja tammikuun 2025 välillä. Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa eurooppalaisen lumiurheiluliikkeen hiilikädenjälkeä ja tarjota vahvempia esikuvia kestävän kehityksen edistämiseksi. Vaikka varsinainen hanke on päättynyt, POW jatkaa sen perintöä ja laajentaa sen vaikutuksia edelleen.

SNOWSCAPE-hankkeen keskiössä oli hiilikädenjälkiajattelu, joka korostaa positiivisia ilmastovaikutuksia, joita toimijat voivat saada aikaan inspiroimalla ja kannustamalla muita kestävään toimintaan. Tämä lähestymistapa täydentää perinteistä hiilijalanjälkiajattelua ja tarjoaa urheiluyhteisölle konkreettisia keinoja laajentaa positiivista ilmastovaikutustaan.

Hankkeen aikana järjestettiin työpajoja ja kehitettiin työkaluja, jotka tukevat urheilijoita, seuroja ja tapahtumajärjestäjiä kestävän kehityksen edistämisessä. Vaikka alkuperäinen hanke on päättynyt, POW jatkaa yhteistyötä sidosryhmien kanssa laajentaakseen hankkeen vaikutuksia ja edistääkseen kestävää kehitystä lumiurheilussa.

Lisätietoja hankkeesta ja sen tuloksista löydät SNOWSCAPE-hankkeen sivulta.

2022-2023

Talviurheilun, -liikunnan ja ulkoilun harrastajien viisas liikkuminen

Hankkeessa toteutimme kestävän liikkumisen edistämistyötä eri kohderyhmien kanssa kahden vuoden ajan. Hankkeen tavoitteena oli kehittää tapoja edistää vähähiilistä liikkumista erityisesti hiihtokeskusympäristöissä. Hanketta rahoitti Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. 

Hankkeen aikana toteutimme esimerkiksi kestävän liikkumisen oppaita kumppanikeskuksiimme, sekä toteutimme kestävän liikkumisen kampanjoita sosiaalisessa mediassa. 

Tutustu hankkeen tuloksiin tästä!